Maestro Pro on nyt Feelment

Hanna Sorri
Kirjoittaja Hanna Sorri
Lukuaika 1 min
7.6.2021 9:07

Maestro Pro on virallisesti Feelment® 7.6.2021 lähtien.

Nimenmuutos voi tuntua yllättävältä, mutta me olemme innoissamme suunnitelleet tätä jo pidemmän aikaa. Haluamme kertoa teille minkä vuoksi nimenmuutos tehtiin – ja miksi juuri nyt.

Maestro on turhankin yleinen nimi

Tuotemerkki Maestro tai Maestro Pro on todella käytetty nimi ympäri maailman. Halusimme aivan oman nimen, joka kuvaa palveluamme kokonaisuutena.

Ihan Suomen sisälläkin on esimerkiksi tilitoimisto nimeltä Maestro, jonka asiakaspalvelusta usein ohjataan eteenpäin meille kuuluvat viestit ja puhelut (kiitos ja anteeksi!). Selkeyden nimissä on siis kestävämpää valita jokin toinen, parempi ja kuvaavampi nimi.

Ohjelman nimi laskulle

Maestro Pro:ta ei ole myöskään ollut mahdollista saada aputoiminimeksi Viihdeväylä Oy:lle, jonka vuoksi emme ole voineet esimerkiksi laskuttaa Maestro Pro-nimellä. 

Tästä on aiemmin myös jonkin verran hämmennystä saatu aikaiseksi, kun meille on soiteltu mikä tämä Viihdeväylä Oy on joka meille lähettelee laskuja, kun asiakas odotti laskua Maestrolta. Saimme Feelmentin® myös aputoiminimeksi, joten voimme alkaa käyttää sitä myös laskutuksen yhteydessä.

Tämän uuden Feelment® tuotemerkin immateriaalioikeudet on myös mahdollista suojata, joka on varmasti kaikin puolin fiksua jatkoa ajatellen.

Lisäksi:

  • Pidempiaikaiset asiakkaat muistavat, että tapanamme on olla sekavia näissä nimiasioissa. Tämähän on siis varsin linjassa nimiasioihin liittyvien toimintaperiaatteidemme kanssa, mutta nyt olemme löytäneet rauhan. 😇
  • Maestro Pro on vaikea sanoa nopeasti puhelimessa. Kokeile vaikka.

Miksi Feelment®?

Mietimme uutta nimeä pitkään ja hartaasti. Valintakriteereinä olivat mm. se, että nimi soljuisi hyvin suussa, olisi kansainvälinen ja kuvastaisi sitä mitä me teemme. Lisäksi sen tuli olla tarpeeksi lyhyt ja ytimekäs. Meistä jokainen keksi omia ehdotuksia, ja järjestimme työporukan kesken äänestyksiä ja karsintoja. Lopulta päädyimme yhdessä Juuliannan keksimään nimeen Feelment®, joka on saanut inspiraationsa sanoista ”entertainment” ja ”feeling”. Molemmat sanat liittyvät kiinteästi kaikkeen mitä yrityksenä teemme. Täydellinen vaihtoehto! 👌

Tilaa ilmoitukset uusista blogiteksteistä sähköpostiin