Olli Aska

Myynti, kumppani
040 0216 901
olli.aska@feelment.com



Olli Aska.

Ollin ura firmassa alkoi, kun hän tarttui luuriin ja kyseli kylmäpuhelulla itselleen töitä. Alun kieltävä vastaus kääntyi parin viikon kuluessa myönteiseksi. “Silloin yhdellä ihmisellä oli monipuolisemmin vastuuta, eli hoidin myyntiä, markkinointia, asiakaspalvelua, laskutusta ja koneentoimitusta”. Nykyisin Ollin työpäivät kuluvat pitkälti myynnillisiin asioihin ja Viihdeväylän liiketoiminnan kehittämiseen. Kiinnostus yritystoimintaa kohtaan lienee perittyä; Olli on oppinut edesmenneeltä yrittäjä-papaltaan muun muassa sen, että “Tieto-taito on yrityksen tärkein pääoma”. 

 

Kokemusta Ollille on kertynyt myös musiikin soittamisesta ja karaoken vetämisestä. “Yksi soittolista on tullut tehtyä Feelmentiin aikanaan”. Karaokelavoilla Ollia ei kuitenkaan näe enää kovin usein: “Noin 15 vuotta sitten tuli vedettyä Metallican Seek and Destroy kaverin kanssa.” Vaikka karaokevedot ovat jääneet vähemmälle, Metallica on tullut jäädäkseen. Jos Olli saa valita, kajahtaa kajareista Metallican ohella Feelmentin Heavy Metal –soittolista. 

 

Mitkä kolme sanaa kuvastaa sinua parhaiten? 

Harkitseva, nopealiikkeinen (tietyissä asioissa) ja hyväntuulinen.

 

Mitä harrastat? 

Liikuntaa, erityisesti hiihtoa ja äijäsählyä, kun ehtii. Tulen kilpailuhenkisestä urheiluperheestä; meillä oli lapsuudessa pihalla jopa palkintopalli. Lisäksi vapaa-aikaa kuluu pari kertaa vuodessa metsästykseen.

 

Lemppari ominaisuus Feelmentissä? 

Useamman eri soittolistan soittaminen samanaikaisesti, sillä sitä kautta voi yrittää miellyttää koko asiakaskuntaa helpommin. 

Lähetä meille viestiä

Haluatko jättää meille yhteydenottopyynnön tai antaa meille palautetta? Lähetä meille viestiä, olemme sinuun yhteydessä tuota pikaa!