Viking Linen laivoilla viihtyy sekä asiakkaat että Feelment

Iina Huikari
Kirjoittaja Iina Huikari
Lukuaika 2 min
17.9.2022 10:53

Muistellessa elämänsä ensimmäistä ulkomaanmatkaa, piirtyy monien meistä mieliin muistikuvat risteilystä. Perinteestä, joka kulkee sukupolvelta toiselle. Laivamatkailun merkityksestä kertoo myös Viking Linen huhtikuussa 2019 julistama nimikilpailu; nykyisin Viking Glory nimellä kulkeva alus sai tuolloin yli 22 000 nimiehdotusta ympäri maailman.  Laivamatkailuun kohdistuvaa tunnesidettä on ilolla ylläpitämässä myös Feelment, jonka palvelut viihdyttävät Itämeren aalloilla matkaavaa kansaa.

Viisi vuosikymmentä viihdettä

Laivamatkailu koki suuren muutoksen 1970-luvulla, kun Suomessa voimaan tullut säännös kielsi verovapaiden tuotteiden maahantuonnin alle 24 h mittaisilta ulkomaanmatkoilta. Koska matkojen tuli kestää pidempään, sai viihde jalansijaa Itämerta pitkin seilaavilta aluksilta. Pallomeret, yökerhot ja uima-altaat muokkasivat autolautoista viihdekeskuksia – nykypäivän risteilyaluksia.

Vuosien tuomiin muutoksiin on mukautunut myös Viking Line, jonka palvelukonsepti pysyy vuodesta toiseen ajan hermolla. Punaisten laivojen kyydissä seilaa nykyisin paljon muutakin kuin autoja ja se näkyy myös yrityksen laatutekijöissä. Ystävällinen asiakaspalvelu, hyvät ostomahdollisuudet, viihtyisät tilat sekä tasokas viihde ovat osa Viking Linen palvelukonseptia. Ei siis ihme, että vähän enemmän luksusta tarjoava Viking Line sijoittui ensimmäiseksi matkailualan asiakaskokemuksia mittaavassa tutkimuksessa.

 

Feelment takaa onnistumisen

Mitä laivaviihteeseen tulee, on se jäänyt pysyäkseen. Siitä syystä Feelmentin palvelut ovatkin loistava osa Viking Linen viihdetarjontaa. ”Kyllä karaoke kuuluu ruotsinlaivalle”, tiedotti nuori mies Viking Gracen käytävällä kesäisenä sunnuntaipäivänä. Oikeassahan hän oli, sillä karaoke lukeutuu yhteen perinteisimmistä risteilyaktiviteeteista. Rento tunnelma ja aaltojen kevyt keinutus saa meistä jokaisesta kuorittua oman elämänsä tähtiartisteja.

”Karaokella on iso merkitys Viking Cinderellalla, siitä huolimatta, että asiakkaamme ovat pääasiassa ruotsalaisia eikä karaoke ole perinteisesti ollut niin suosittua Ruotsin puolella. Feelmentillä on laaja tarjonta kappaleita, josta useimmat löytävät suosikkinsa. Tämä on mielestämme tärkeä ja hieno asia.” – Viking Cinderella

 

Musiikki mukautuu ympäristöön

Feelmentin palvelut eivät kuitenkaan jää vain karaokelavoille, sillä Viking Linen aluksilla tunnelmaa on luomassa myös huolella suunnitellut soittolistat. Viihde mukautuu aina tilaan ja tarpeeseen; esimerkiksi Viking Gloryn Spa-osaston sävelet kutsuvat rentoutumaan, kun taas Taxfreessä soivat lauletut hitit innostavat asiakkaat shoppailumielelle.

”Feelmentin tarjoamat soittolistat ovat hyviä peruslistoja, joiden pohjalta voi rakentaa ajastuksia eri tiloihin. Meillä on useampia eri alueita, joiden kaikkien ajastukset ovat helposti hallittavissa.” – Viking Gabriella

Feelmentin helppokäyttöisyyden ansiosta viihdettä on tarjolla aina rannikolta avomerelle saakka. Mieltä askarruttaviin kysymyksiin vastaa vuoden jokaisena päivänä (klo 9–23) tavoitettavissa oleva puhelintuki. Lisäksi karaokekappaleita ja soittolistoja voi aina tarvittaessa ladata offline-tilaan.

”Tekninen tuki on toiminut hyvin eikä Feelmentin toimivuudessa ole mitään moitittavaa. Esimerkiksi Spotify-listojen tuonti on todella käytännöllinen ja hyvä toiminto.” – Viking Cinderella

 

Merenkulkua vuorokauden rytmeissä

Millainen tämä parhaaksi tituleerattu viihteen siivittämä asiakaskokemus sitten on? Ainakin jotain ihan muuta mitä vuosikymmenten takaisilla autolautoilla matkustaneet olisivat kyenneet kuvittelemaan. Asiakaskokemus on Viking Linen kohdalla elämys, joka palvelee yhtä suurella sydämellä sekä reittimatkailijaa että risteilyn varannutta lomailijaa.

Matkatessa Viking Gracen kyydittämänä pitkin Itämerta, on luonnon ja meren läheisyys käsinkosketeltavissa. Ahvenanmaan saaristo näkyy edessä siintävän maiseman lisäksi myös hyttitekstiileissä. Vihreys ei kuitenkaan jää pelkän ympäröivän luonnon kannateltavaksi, sillä Viking Line tekee jatkuvaa ympäristötyötä Itämeren sekä saariston hyväksi.

Luonnolla on paikkansa myös laivan vuorokausirytmissä. Club Voguen terassilla soivat lounge-musiikin sävelet herättelevät kohti alkavaa päivää samalla kun kevyt kesätuuli tuo mukanaan meren tuoksun. Päiväsaikana matkailijat voivat keskittyä rentoon yhdessä oloon tai vaikkapa työntekoon. Illan lähestyessä on helppo vaihtaa vapaalle, sillä nykyaikaiset ääni- ja valolaitteet tuovat mukanaan juhlahumua. Mieli rauhoittuu arjen kiireiltä, sillä kaikki tarvittava on tässä ja nyt – Viking Linen syleilyssä.

Viking Line

  • Ensimmäinen autolautta S/S Viking aloitti liikennöinnin vuonna 1959 Vikinglinjen Ab:n nimissä.
  • Nykyisin Viking Line työllistää yli 2000 henkeä.
  • Ympäristötyö näkyy Viking Linen arjessa; ilmastofiksu Viking Glory aloitti liikennöinnin keväällä 2022.
  • Viking Line luottaa laivojensa taustamusiikin ja karaoken toimivuudessa sekä laadukkuudessa Feelmentin palveluihin.

Tilaa ilmoitukset uusista blogiteksteistä sähköpostiin