Taustamusiikki kasvattaa työhyvinvointia ja myyntiä. Mutta miksi?

Iina Huikari
Kirjoittaja Iina Huikari
Lukuaika 3 min
8.10.2022 10:10

Taustamusiikkia käsitellään yritysmaailmassa usein pelkkänä kuluna. Kun silmissä vilisee budjettilaskelmat ja euromäärät, päädytään kulkemaan siitä mistä aita on matalin. Pahimmassa tapauksessa kyseessä on Spotifyn käyttäminen lukematta sen tarkemmin palvelun käyttöehtoja. Kun asiaan perehtyy, saattaa yllätyksenä tulla se, ettei Spotifylla saa toistaa musiikkia julkisissa tiloissa eikä Spotify Business -palvelua ole enää tarjolla.

Onneksi musiikin toistamisen ei tarvitse kaatua tähän, sillä tarjolla on muitakin laadukkaita yrityskäyttöön suunnattuja taustamusiikkipalveluita. Mitä hintaan tulee, olisi taustamusiikkia syytä käsitellä kulua moniulotteisempana tekijänä, sillä suurin osa musiikin tuomista hyödyistä näkyy pehmeinä arvoina kuten positiivisina asiakaskokemuksina ja työhyvinvointina. Tämä voi kuitenkin unohtua päättäjätasolla nopeasti, sillä pehmeitä arvoja on tyypillisesti erittäin haastava mitata. Miten voimme perustella kannattavuutta asioista, joita emme voi tulkita lukuina?

 

Musiikilla teet (hyvästä ja huonosta) palvelusta parempaa

Meistä jokaisella on varmasti kokemusta siitä, miten hyvällä tuulella oleva asiakaspalvelija on saanut meidät hymyilemään. Vaikka työhyvinvointi on monen asian summa, on työpaikan ääniympäristöllä yllättävän suuri vaikutus siihen. Vuonna 2020 tehdyn Taustamusiikkia työpaikalla -tutkimuksen mukaan palvelualojen työntekijät kokivat miellyttävän musiikkiympäristön tuovan työpaikalle sosiaalista lisäarvoa. Musiikilla voidaan siis muokata työpaikan ilmapiiriä.

Hyvän taustamusiikin oli huomattu myös lisäävän positiivisia asiakaskontakteja tuoden samalla asiakasuskollisuutta sekä yhteisöllisyyden tunnetta. Musiikki voi parhaimmillaan toimia yhdistävänä siltana yrityksen ja vakioasiakkaiden välillä. Työntekijät kokivat myös asiakkaiden olevan vastaanottavaisempia virheille, kun taustalla soiva musiikki oli pehmentämässä negatiivisia kokemuksia. Taustamusiikkivalinnoilla voi tehdä asiakaskokemuksesta paremman - oli sitten pohjalla huono tai hyvä kokemus.

 

Kannattaako työntekijän omaa ääntä kuunnella?

Palvelualoilla kuten ravintoloissa ja kaupoissa työskentelevät kuulevat työpäivänsä aikana noin seitsemän tunnin edestä ”pyytämätöntä musiikkia” eli taustamusiikkia, joka saavuttaa kuulijan kysymättä (PAM 2022). Taustamusiikkia työpaikalla -tutkimuksessa kävi ilmi, että 76 % ravintola-alan työntekijöistä koki työpaikan taustamusiikin soivan vain ja ainoastaan asiakkaita varten.

Vaikka vaikutusmahdollisuuden tiedetään olevan merkittävä työhyvinvointia edistävä tekijä, jostakin syystä se ei tunnu yltävän työpaikan taustamusiikkipäätöksiin asti. Usein pelätään, että työntekijät alkavat soittaa omaa lempimusiikkiaan, joka on ristiriidassa yrityksen brändimielikuvan kanssa. Tehdyssä tutkimuksessa kävi kuitenkin ilmi, että taustamusiikkia käsitellään oman ammatti-identiteetin kautta. Musiikkivalintoja tehdään siis automaattisesti työpaikan arvojen ja työminän silmin.

Vaikutusmahdollisuus voi näkyä esimerkiksi henkilökunnan vapautena säätää musiikin äänenvoimakkuutta tai vaihtaa soitossa olevia listoja halutun tyylisuunnan rajoissa. Huono taustamusiikki, sen puutteellisuus tai väärä äänenvoimakkuus voivat nimittäin ilmetä jopa tarpeena saada lisäkorvauksia tehdystä työstä. Tutkimuksen mukaan musiikittomat työympäristöt koetaan usein myös ahdistavina ja epämukavina. Kun työympäristö ei motivoi, ei ole mikään ihme, että tasapainoa haetaan muualta kuten palkankorotuksista.

 

Hyvä musiikki soi taustamusiikkipalvelusta

Mitä tulee taustamusiikkivalintoihin, kannattaa työntekijöiden ääntä siis kuunnella. Se ei kuitenkaan ole ainoa asia, joka kaipaa huomiota; yrityksen tyyli, asiakaskunta, liiketila ja jopa vuorokaudenajat vaikuttavat kaikki siihen, tuleeko musiikkivalinnoista onnistuneita. Kun taustamusiikki istuu ympäristöön, kuulostaa itselle vieraampikin musiikki miellyttävältä.

Liian geneeristä ja tuntematonta musiikki ei kuitenkaan saa olla – se nimittäin nakertaa hyvää fiilistä. Sama vaikutus on myös musiikin toisteisuudella. Kun soittolistat ovat liian lyhyitä tai samat listat soivat päivästä toiseen, on tunnelma taatusti lattiassa katon sijaan. Onnistuneita musiikkivalintoja janoavan kannattaa jättää myös radiokanavat unholaan. Musiikin toisteisuuden lisäksi radioaallot tarjoavat nimittäin jatkuvaa häiritsevää puheensorinaa.

Tästä syystä yrityksen ääniympäristön toteuttamisessa kannattaakin turvautua asiantuntijoiden apuun. Ammattikäyttöön tarkoitetun taustamusiikkipalvelun kautta soittoon saa listoja, jotka palvelevat yrityksen asiakkaita ja henkilökuntaa, liiketaloudellista tavoitetta unohtamatta. Taustamusiikkipalvelua valitessa monen yrityksen toivelistaan sisältyy Spotifyn kaltaiset tutut ominaisuudet ja helppokäyttöisyys. Koska Spotify ei tarjoa enää palvelua yrityskäyttöön, herää mieleen kysymys:


Mistä korvaaja Spotify Business -palvelulle?

Feelment® on kotimainen taustamusiikkipalvelu, jonka käyttöliittymä hemmottelee Spotifyn ominaisuuksia fanittavia tarjoten heille vielä vähän enemmän. Listasimme neljä konkreettista esimerkkiä siitä, miksi Feelment® on loistava valinta silloin, kun etsinnässä on Spotifyn kaltainen, mutta yrityksille suunnattu palvelu.

  1. Haluatko soittaa yrityksen tiloissa tiettyä genreä? Klikkaamalla Feelmentin hakukenttää voit selata asiantuntijoiden kokoamia soittolistoja musiikin tyylisuunnan mukaan – yhtä mutkattomasti kuin Spotifyssa. Kirsikkana kakun päällä on erilaisiin käyttöpaikkoihin perustuva suodatus. Olit sitten hotelli- tai ravintola-alalla, Feelmentistä löytyy takuuvarmasti mieluisaa soitettavaa.

  2. Löysitkö täydellisen listan Spotifysta? Eipä hätää, sillä voit tuoda Spotify-listoja Feelmentiin muutamalla napin painalluksella. Näin saat suosikkilistasi soittoon myös yrityksen tiloissa. Spotifysta poiketen Feelmentillä voit toistaa useita eri soittolistoja samanaikaisesti. Voit siis mixata omia soittolistojasi vaikkapa Feelmentin valmiilla listoilla.

  3. Kajahtiko kaiuttimista biisi, jota inhoat? Toisin kuin Taustamusiikkia työpaikalla -kyselyssä esille tulleessa tapauksessa, Feelmentin kohdalla kappaleiden poistaminen listoilta ei vaadi sähköpostittelua ulkomaille. Sovelluksesta löytyy oma nappi kappaleiden piilottamiselle ja näin biisi ei soi enää listoilla.

  4. Haluatko vaihtaa soivaa listaa tai säätää äänenvoimakkuutta, mutta olet liian kaukana soittimesta? Musiikin etähallinnalla voit säätää taustamusiikkia vaikkapa omalla puhelimellasi. Äänenvoimakkuuden mukauttaminen asiakkaiden määrään lisää jokaisen tilassa olevan viihtyisyyttä.

Hyvällä taustamusiikkipalvelulla voi siis vaikuttaa suoraan yrityksen myynteihin, mutta myös työntekijöiden hyvinvointiin. Asiantuntijoiden suunnittelemat soittolistat luovat halutun fiiliksen ja käyttöominaisuudet tukevat työntekijöiden vaikutusmahdollisuutta musiikkiin – yrityksen tyylisuuntaa kunnioittaen. Hyvinvointi lisää hymyä, joka lisää positiivisia asiakaskokemuksia, joka lisää myyntejä. Mikä parasta; työntekijöiden ja taloudellisen kasvun lisäksi pidät huolta siitä, että musiikintekijät saavat ansaitsemansa korvaukset. Ja niin pehmeistä arvoista kasvoi mittari menestykselle.

 

Kokeile Feelmentiä 1 kk maksutta

Paras tapa selvittää sopiiko Feelment sinun tarpeisiin, on kokeilla sitä kuukauden ajan maksutta. Ei hätää; kokeilujakso ei muutu automaattisesti maksulliseksi. 😊

Lunasta veloitukseton kokeilujaksosi

 


Lähteet

Kilpiö, K & Kytö, M. 2021. Hyvinvointi taustamusiikin kokemuksissa. Palvelualalla toimivien näkemykset työskentelystä musiikin kanssa. Artikkeli. Musiikki-lehti. Luettavissa: https://musiikki.journal.fi/article/view/113247/66825?acceptCookies=1

PAM 2022. Volyymit kaakossa? Uutinen. Luettavissa: https://www.pam.fi/uutiset/volyymit-kaakossa.html

Tilaa ilmoitukset uusista blogiteksteistä sähköpostiin