Millaista taustamusiikkia henkilöstöravintolaan - ja miksi?

Iina Huikari
Kirjoittaja Iina Huikari
Lukuaika 2 min
21.8.2022 9:51

Muistot kouluruokailusta ovat piirtyneet monien ajatuksiin vahvoina mielikuvina: pitkät jonot, kurniva vatsa sekä useiden eri äänien aiheuttama hälinä. Sama tunnelma saattaa jatkua vuodesta ja ruokalasta toiseen aina koulutieltä työpaikalle asti. Nälkä helpottaa, mutta rauhoittuuko mieli? Kokonaisvaltainen palautuminen on tärkeä osa lounastaukoa, joten samalla kun ruokimme vatsamme, on oikea aika ruokkia myös mielemme. Taustamusiikin lisääminen ruokailutilaan on helppo tapa nopeuttaa palautumista sekä lisätä ruokailuympäristön mukavuutta.

Taustamusiikin vaikutus ruokatauolla

Musiikilla on tutkitusti vaikutusta sekä kehon fyysisiin toimintoihin että mielihyväjärjestelmään. Lounastauoilla kannattaakin suosia taustamusiikkia hiljaisuuden sijaan, sillä musiikki on hyvä tapa säädellä ihmisen stressitasoja ja ylikierroksilta palautumista. Kun lounastauolle lisätään oikeanlaista musiikkia, saadaan myös mieli menemään tauolle. 

"Musiikki ylläpitää ihmisen vireystilaa ja nostattaa fiilistä. Mieli pystyy menemään tauolle nopeammin, kun taustalla soiva musiikki vie ajatukset pois työasioista. Samalla myös loppupäivän jaksaminen paranee", musiikkiasiantuntijamme Matti kertoo.

Hälinä aiheuttaa väsymystä

Lounasruokalan äänimaisemat eivät ole kaikista miellyttävimmät, sillä mukaan mahtuu puheen lisäksi paljon kovia ja teräviä ääniä kuten astioiden kilinää tai veitsien kirskuntaa. Jatkuva hälinä käy voimille, sillä keskushermostomme joutuu tekemään töitä suodattaakseen turhat äänet tarpeellisista. Tämä aiheuttaa keskittymiskyvyn puutetta sekä väsymystä, joka näkyy suorituskyvyn laskemisena. Taustamusiikki on loistava apu keskushermostomme tueksi, sillä musiikilla saadaan peitettyä juuri tällaisia väsyttäviä sekä häiritseviä ääniä.

Millaista musiikkia lounasruokalassa kannattaa soittaa?

Lounastunnin tarkoituksena on tukea palautumista eli sitä, että työasiat laitetaan mahdollisimman tehokkaasti tauolle. Samalla myös mieli rentoutuu ja lounaalta palatessa ajatukset ovat virkeät. Musiikkiasiantuntijan Matin suosituksissa korostuu lauletut ja energisoivat soittolistat:

”Laulettu musiikki häiritsee työasioiden pohtimista ja antaa sopivasti ärsykkeitä. Mukana kannattaa olla myös tunnettuja kappaleita, sillä ne tuovat esiin muistoja sekä erilaisista tilanteista että ihmisistä.”

Luonteeltaan positiivinen ja eteenpäin rullaava musiikki on hyvä valinta lounastauon ajaksi. Soittolistoja valitessa kannattaa suosia nimenomaan keskitempoista musiikkia, sillä liian rauhallinen musiikki väsyttää ja liian nopeaan on taas vaikea päästä mukaan.


”Paluu työntekoon ei saa olla liian vaikeaa.”


Henkilöstöravintolan soittolistavinkit

Musiikkiasiantuntijamme Matti suunnitteli henkilöstöravintolalle soveltuvan taustamusiikkikalenterin, josta löytyy esimerkkejä ruokailutilaan sopivista soittolistoista. Kalenterista löytyy soittolistaehdotukset lounastauon lisäksi myös aamu- ja iltapäiville, jotta henkilöstöravintolat voivat soittaa taustamusiikkia tarvittaessa lounasaikojen ulkopuolella.

Aamupäivä: Rauhallista herättelyä kohti tehokasta työpäivää. Taustamusiikkia esimerkiksi kahvittelun lomaan.

Lounasaika: Kokonaisvaltaista palautumista tukevaa musiikkia. Listoilla soi keskitempoisia ja energisoivia kappaleita.

Iltapäivä: Jaksamista tukevaa musiikkia esimerkiksi iltapäivän kahvitauoille.

Kooste soittolistoista, jotka sopivat henkilöstöravintolan taustamusiikiksi. Aamupäivä: Morning Coffee, Chill Pop ja Soft Soul. Lounasaika: Modern Soul, Chillout Lounge ja Bossa Lounge. Iltapäivä: Coffee Shop Jazz Vibes, Modern Lounge ja Feel Good Pop.

Mitä tekniikkaa musiikin soittaminen vaatii?

Äänentoistolaitteiden valintaan vaikuttaa paljon se, millaiseen tilaan taustamusiikkia ollaan lisäämässä. Tilan kokoluokka ja jo olemassa olevat äänentoistoratkaisut otetaan aina huomioon kokonaisuutta suunnitellessa. Taustamusiikkia saadaan kuitenkin soitettua myös hyvin yksinkertaisilla laitteilla eikä se välttämättä vaadi kaapeleita, tilamuutoksia tai suuria sijoituksia.


”Pienemmän tilan äänentoistoon riittää laadukas bluetooth-kautin kuten Harman Kardon Onyx”, kertoo laitteistoasiantuntijamme Jussi.


Kaiuttimen lisäksi taustamusiikin toistaminen ei vaadi muuta kuin Windowsin tai Androidin käyttöjärjestelmällä toimivan tabletin tai Windows-pohjaisen tietokoneen, johon saa ladattua Feelmentin sovelluksen. Asiantuntijoiltamme saa aina apua oikeanlaisen laitteiston valintaan sekä hankintaan. Lisätietoja taustamusiikki palvelustamme saat painamalla tästä.

Älä unohda musiikkilupia! Musiikki oppilaitoksessa -lupa tarvitaan taustamusiikin soittamiseen oppilaitoksen tiloissa kuten opiskelijaravintolassa. Taustamusiikki henkilöstötilassa -musiikkilupa kattaa taas musiikin soittamisen henkilöstöruokalassa, jossa ei vieraile ulkopuolisia henkilöitä. Sama lupa kattaa taustamusiikin soiton myös muissa yrityksen työtiloissa, kuten taukotiloissa tai vaikkapa toimistotiloissa. Lue lisää taustamusiikin hyödyistä toimistotiloissa aiemmasta kirjoituksestamme: Millaista taustamusiikkia toimistoon - ja miksi?

Jos jokin jäi mietityttämään, olethan meihin yhteydessä! Kerromme mielellämme lisää taustamusiikkipalvelustamme ja sen hyödyistä.

Tilaa ilmoitukset uusista blogiteksteistä sähköpostiin