Karaoke on monelle yhdistykselle ja seuralle tärkeä lisä hauskanpitoon ja yhteiseen tekemiseen. Karaoke sopii rennoksi ohjelmanumeroksi yhdistyksen illanviettoihin, juhliin sekä muihin tapahtumiin, joissa pääpainona on yhdessä tekeminen hyvällä fiiliksellä. Kun karaoke tulee osaksi yhdistyksen toimintaa, herää usein kysymys siitä, millainen karaokepalvelu sopii hinnaltaan ja ominaisuuksiltaan juuri yhdistysten käyttöön.
Yhdistystoiminnan luonne eroaa monin tavoin yrityskäytöstä, ja siksi myös karaokepalvelun on hyvä olla tähän tarkoitukseen sopiva. Feelmentin yhdistyskaraoke on suunniteltu nimenomaan seuroille, yhdistyksille ja yhteisöille, jotka haluavat tarjota karaokea ilman kaupallisia tavoitteita, mutta silti lupa-asioiden suhteen oikein ja huolettomasti.
Yhdistyskaraoke sopii tilanteisiin, joissa karaoke on osa yhdistyksen tai seuran omaa toimintaa. Tyypillisiä käyttökohteita ovat esimerkiksi jäsenillat, kerhoillat, vuosikokoukset tai yhdistyksen omat juhlat. Tällaisissa tilaisuuksissa tavoitteena ei ole taloudellinen voitto, vaan yhteisöllisyys ja yhdessäolo.
Vaikka tapahtuma olisi avoin yleisölle tai järjestettäisiin julkisessa tilassa, se voi silti olla ei-kaupallinen. Ei-kaupallisesta toiminnasta puhutaan, kun yhdistys ei peri maksua tapahtumaan osallistumisesta tai tavoittele muulla tavoin voittoa. Näissä tilanteissa yhdistyskaraoke tarjoaa toimivan ja kustannustehokkaan ratkaisun.
Moni yhdistys yllättyy siitä, että vaikka toiminta on ei‑kaupallista, karaoken esittäminen luokitellaan julkiseksi esittämiseksi. Tämä tarkoittaa, että karaoken toistamiseen tarvitaan julkiseen käyttöön lisensoitu karaokepalvelu. Yksityiskäyttöön tarkoitettu, niin sanottu kotikaraokepalvelu, ei kata tällaista käyttöä. Feelmentin yhdistyskaraoke on suunniteltu juuri tätä tarvetta varten – se mahdollistaa karaoken julkisen esittämisen yhdistyksen toiminnassa.
Julkiseen käyttöön lisensoidun karaokepalvelun lisäksi yhdistysten tulee hankkia tarvittava lupa Teostolta. Lisätietoja asiasta löydät blogijutustamme: Karaokea yhdistyksille – mitä lupia tarvitsen?
Yhdistystoiminnassa karaoke on usein osa muuta ohjelmaa, eikä sen pyörittämiseen haluta käyttää kohtuuttomasti aikaa tai resursseja. Feelmentin yhdistyskaraoke on helppokäyttöinen ja toimintavarma ratkaisu, joka toimii sujuvasti erilaisissa tiloissa ja tapahtumissa.
Laaja karaokevalikoima varmistaa, että laulettavaa löytyy eri ikäryhmille ja makuihin, ja teknisen tuen saat tarvittaessa nopeasti. Näin yhdistyksen vastuuhenkilöt voivat keskittyä itse tapahtumaan ja osallistujien viihtyvyyteen.
Jos yhdistyksen järjestämään tapahtumaan peritään pääsymaksu tai karaoke on osa muuta maksullista kokonaisuutta, kyseessä on kaupallinen toiminta. Tällöin yhdistyskaraoke ei ole enää oikea ratkaisu, vaan tarvitaan kaupalliseen käyttöön lisensoitu karaokepalvelu. Feelmentiltä löytyy myös ratkaisut kaupalliseen käyttöön, ja jos et ole varma, kumpi vaihtoehto sopii teidän toimintaanne, autamme mielellämme oikean ratkaisun valinnassa.
Samankaltaiset blogitekstit
/Blogi/Blogitekstien%20kuvat/Kansikuvat/Suuri%20karaoketutkimus%20-%20Kansikuva%20-%20Blogi.jpg)

