Feltbay & Brode - parasta mitä paikallinen voi tarjota

Iina Huikari
Kirjoittaja Iina Huikari
Lukuaika 3 min
7.3.2024 10:28

Mitä sinun kotisi läheisyydestä löytyy? Kenties metsää tai kaupunkimaisemaa? Oli kummin tahansa, lähiympäristöllä on suuri merkitys siihen tuntuuko alue kotoisalta. Kun kävelymatkan päässä on viihtyisä paikka mihin mennä, vapaa-aika muuttuu silmän räpäyksessä toimeettomista tunneista ajanvietteeksi.

Yrittäjä Janne Riihimäki pitää menestyksekkäästi huolta Helsingin Pikku-Huopalahden ja Espoon Kivenlahden viihtyisyydestä kahden ravintolansa voimin. Helsingin Feltbayn ja Kivenlahden Broden ovet ovat auki oluen ystäville, biljardin pelaajille, penkkiurheilijoille - tai oikeastaan kenelle tahansa ohikulkijalle. Mutta mikä on ravintola-alan yrittäjän resepti menestykseen? Kävin kysymässä asiaa Jannelta itseltään.

Sitä mitä asiakkaat haluavat

Yrittäjyyden suhteen Janne on kulkenut vanhempiensa jalanjälkiä. Armeijan päätteeksi hän jäi töihin vanhempiensa ravintolaan, ja vuodesta -94 lähtien hän on ollut itsekin yrittäjä-tittelillä. Työtä tehdään aidosti asiakkaan silmin; sitä myydään, mitä asiakkaat haluavat. "Olen tehnyt sellaisia paikkoja, missä itsekin haluaisin käydä, jos asuisin lähellä", Janne kertoo. Jannen tavoitteena onkin rakentaa ravintoloistaan tietyn alueen yhteisiä olohuoneita.

Feltbayssä ja Brodessa vieraillessani pääsen toteamaan, että kyseinen tavoite on toden totta saavutettu. En voi olla miettimättä kaveripiiriäni, sillä löydän heti ensisilmäyksellä jokaiselle jotain mieluisaa. Pelaajaporukalle biljardipöytä, sporttifaneille tv:n täydeltä urheilua ja afterwork-fiilistelijöille mukava oleskelunurkkaus - laajaa juomavalikoimaa tietenkin unohtamatta. Kotoisaa tunnelmaa ovat tuomassa viihtyisä sisustus ja mukavasti rullaava taustamusiikki. En malta odottaa, että pääsen kuulemaan Jannelta, miten tämä kaikki on toteutettu.

“Olen tehnyt sellaisia paikkoja, missä itsekin haluaisin käydä, jos asuisin lähellä.”
Janne Riihimäki

Yrittäjä, Felt Bay Pub Oy

 

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Janne laittaa tykin päälle, ja Feltbayn seinän eteen laskeutuu suuri valkokangas. Asiakkaan toivoma urheilulähetys saadaan pyörimään alta aikayksikön selostuksella tai ilman: "Olen rakentanut tämän niin, että saan tietylle alueelle sportin selostuksen samalla, kun toisella alueella soi musiikki." Tätä tekniikkaa tukee Feelmentin Blackbox-palvelu, joka mahdollistaa urheilulähetysten etähallinnan My Feelment -sivustolta. Taustamusat laitetaan pyörimään näppärästi Feelmentin sovelluksesta.

Ennen ravintolan ovien avausta Janne kiertää ja kuuntelee, että musiikki soi tasaisesti joka paikassa. Sekä Feltbayssä että Brodessa onkin havaittavissa vuosien varrella kertynyt ravintola-alan ammattitaito. Oli kyseessä sitten sisustus tai sportin tekniikka, kaikki on huolella mietittyä: "Kun tekee pohjatyön kuntoon, ei tarvitse jälkikäteen päivitellä ja mietiskellä." Kysyessäni kuluista, Janne toteaa, ettei tekniikka ole hirveän iso kustannus. Sitä ei vaan ehkä osata pyytää.

Feltbayssä ja Brodessa pääsee seuraamaan sekä Viaplayn että MTV Urheilun sporttitarjontaa. Vaikka Feltbayssä katseet kiinnittyvät erityisesti HIFKin Liiga-otteluihin ja Brodessa Kiekko-Espoon Mestis-otteluihin, tulee muukin urheilu tarpeen. "Ravintoloihin tulee ihmisiä yksinkin. Jos asiakas pitää vaikkapa golfista ja näkee screeneillä golfia, hän viihtyy pidempään ja ostaa mahdollisesti yhden juoman lisää. Silloin homma palvelee", Janne toteaa. 

 

Janne Riihimäki seisomassa Feltbay-ravintolan baaritiskin takana. Edessä laseja ja taustalla pelikoneita.
Yrittäjä Janne Riihimäki valmistelee Feltbayssä paikkoja alkavaa päivää varten.
Ravintolan sisätilat. Edessä ruskeita pöytiä, taustalla kirjahylly ja tv-ruutu, jossa pyörii sporttia.
Feltbayn viihtyisät sisätilat kutsuvat viettämään aikaa.
Ravintolan sisätila. Takaseinällä kolme dartsitaulua ja edessä pöytä ja tuoleja.
Brodessa yhdistyy tyylikkäällä tavalla biljardisali sekä pubi-puoli. Ravintolasta löytyy myös dartsitaulut.

 

Feltbay ja Brode - veljekset, mutteivat suinkaan täysin samanlaiset

Samasta yrittäjästä huolimatta, Feltbaystä ja Brodesta ei ole tehty toistensa kopioita. Pikku-Huopalahti ja Kivenlahti eroavat alueina toisistaan, ja tämä on otettu huomioon juuri sopivalla tavalla. "Kivenlahdessa sijaitseva Brode on enemmän bilis- ja sporttipaikka mitä Feltbay", kiteyttää Janne. Brodesta löytyykin kahdeksan biljardipöytää, snoooker sekä dartsitaulut.

Tiskin taakse kurkistellessa epäselväksi ei jää se, että molemmat paikat ovat hyvän valikoiman olutravintoloita. "Ollaan pidetty tämän kokoiselle paikalle laajaa valikoimaa", huikkaa Janne Feltbayn tiskin takaa. Kurnivalle vatsalle löytyy pientä purtavaa ja kesäkeleistä päästään nautiskelemaan Feltbayn upealla kahdeksankymmenen asiakaspaikan terassilla. Brodesta poiketen Feltbayssä pääsee myös aika ajoin laulamaan karaokea. Jos vaikkapa synttäriporukalta löytyy laulumieltä, onnistuu karaoken laulaminen pienellä kynnyksellä.

Voiko parempaa paikallinen tarjota? Vierailtuani Feltbayssä ja Brodessa pohdin tätä ja jopa tarkastan sanakirjasta, mitä paikallisella tarkoitetaan: "Tiettyyn paikkaan kuuluvaa". En voi väittää vastaan. Molemmat ovat kuin paikkaansa luotuja, meille kaikille avoimia hyvänmielen olohuoneita. Valinta paikallisen ja oman kotisohvan välillä on siis selvä; Feltbayllä ja Brodella on paljon enemmän tarjottavaa kuin omalla olohuoneellani. Viihdetarjonnan ja juomavalikoiman lisäksi matkaan tarttuu myös jotain kotiin viemistä - aidosti rentoutunut fiilis.

Q&A

Yrittäjä Janne Riihimäki vastaa kysymyksiin

Brode täyttää huhtikuussa 10 vuotta. Onko teillä tiedossa juhlintaa?

Tottahan toki! Ohjelmaa ei ole ihan vielä lyöty lukkoon, eli se selviää sitten lähempänä. Kannattaa ottaa meidän nettisivut ja some-kanavat seurantaan.

Millaista taustamusiikkia teillä soitetaan?

Olen ajatellut, että musiikin tulee olla sellaista ettei se häiritse. Sama pätee myös valaistukseen. Soitetaan kotimaista ja ulkomaista musaa vähän päivästä riippuen. Arkisin käy vanhempaa väkeä, jolloin musiikin tulee olla erilaista. Perjantaina ja lauantaina nostetaan vähän volaa, jotta tunnelma nousee.

Missä me olemme Feelmentillä onnistuneet erityisen hyvin?

Kokonaisuudessa. Kun karaokebiisi loppuu, musat lähtee automaattisesti soimaan. Olisi hirveetä, jos ravintola olisi yhtäkkiä hiljainen karaokebiisin loppuessa. Vielä siihen urheilu mukaan, niin on hyvä kokonaisuus. Kaikki ominaisuudet ovat myös helppokäyttöisiä. Feelment on pro-versio eikä amis-versio.

 

 

Tilaa ilmoitukset uusista blogiteksteistä sähköpostiin