Viihteentekijät | Feelment® blogi

Millaista taustamusiikkia apteekkiin - ja miksi?

Kirjoittanut Severi Vanha | 2.7.2024 11:57

Taustamusiikki ja apteekki saattaa kuulostaa vieraalta yhdistelmältä. Onhan musiikki kulkenut läpi vuosisatojen lähinnä käsi kädessä viihteen kanssa. Klassisen musiikin ikoniset sävellykset ovat soineet salongeissa illallismusiikkina, ja tavaratalojen historian kirjoihin on jäänyt jäljet pianon säestyksestä kuoroesityksiin. Apteekissa tunnelma on luonnollisesti päinvastainen – asioivan ihmisen olotila voi olla hyvinkin harmaa mielen ja kehon kiputilojen myötä.  

Kaikesta huolimatta apteekilla ja musiikilla on myös yllättävän paljon yhteistä. Molempien historia yltää pidemmälle mitä kykenemme edes kuvittelemaan, ja lähtökohdissa on käytetty yhteistä pohjaa eli Kreikan mytologiaa. Historian vaikutukset ovat nähtävissä vielä nykypäivänäkin esimerkiksi farmasian symbolissa Hygieian maljassa, musiikin saamista vaikutteista puhumattakaan. Olisiko siis taustamusiikin yhdistäminen apteekkien maailmaan lainkaan hassumpi ajatus?

Musiikki luo apteekkiin yksityisyyttä


Apteekissa vieraillaan hyvin henkilökohtaisten asioiden parissa ja omien vaivojen kertominen onkin monille kiusallista. Terveystiedot ovat myös salaisia, joten miksi apteekissa niitä kuuluisi kailottaa kaiken hiljaisuuden keskellä? Taustamusiikki toimii tässä hyvänä työkaluna. Sillä saadaan keskusteluja peitettyä ja täten asiakkaalle yksityisyyden turvaa. Musiikin ei tarvitse soida kovalla saavuttaakseen tavoitettaan ja sen saa tarvittaessa aina pois päältä. Ja jotta farmaseuttisi saavat keskittyä työhönsä, musiikkia voi ajastaa soimaan automaattisesti eri vuorokauden aikoina, vaikkapa asiakaskunnan mukaan. Tiesitkö, että Musiikkiluvat ovat tutkineet taustamusiikin vaikutusta apteekkiasiointiin? Lue lisää täältä.

 

Rauhallisuuden tunne parantaa asiakastyytyväisyyttä

Puhelinvaihteiden jonotusmusiikkia on hyödynnetty pitkään hyvästä syystä; musiikin avulla voidaan luoda rauhallista tunnelmaa ja vähentää jonotuksen aiheuttamaa pitkästymistä. Apteekissa vierailu tapahtuukin harvoin jonottamatta varsinkaan ruuhka-aikana. Reseptilääkkeiden jonotusta seuraa vielä kassajono, ja myös farmaseutin apua voi joutua odottamaan. Jotta positiivinen asiakaskokemus syntyisi jonotuksesta huolimatta, taustamusiikin rentouttavaa ja rauhoittavaa vaikutusta kannattaa hyödyntää. Esimerkiksi hammaslääkärissä soi usein musiikki stressiä hälventämään, joten miksei samaa periaatetta voitaisi ottaa käyttöön apteekeissa?

 

Miksi apteekin kannattaa valita taustamusiikkipalvelu radion sijaan?

Moni apteekki käyttää radiota taustamusiikkina, mutta se ei aina ole paras ratkaisu. Radio ei ole räätälöity apteekin erityistarpeisiin, eikä sen sisältöä voi hallita täysin – musiikki saattaa olla liian kovaa, sopimattoman tyylistä tai keskittyä uutisiin ja mainoksiin, jotka eivät sovi asiakaskokemukseen.

Taustamusiikkipalvelu sen sijaan tarjoaa juuri apteekkiympäristöön suunniteltuja soittolistoja, jotka luovat rauhallisen ja miellyttävän ilmapiirin. Asiakkaiden henkilökohtaiset keskustelut sujuvat huomaamattomammin, mikä lisää yksityisyyden tunnetta ja tekee asioinnista mukavampaa. Samalla henkilökuntanne voi keskittyä työhönsä ilman, että ääni häiritsee tai kääntää huomiota muualle.

Feelmentin palvelun joustavuus on yksi sen suurimmista eduista. Musiikin voi ajastaa soimaan eri vuorokauden aikoina, hyödyntää valmiita soittolistoja tai rakentaa omia tarpeiden mukaan. Suosikkilistat voi tuoda suoraan Spotifysta, ja musiikin voimakkuus säädetään juuri sopivaksi. Tämä tarkoittaa, että teillä on täydellinen hallinta apteekkinne äänimaisemasta – toisin kuin radion kanssa, jossa vaihtoehdot ovat rajalliset.

Kun apteekki panostaa taustamusiikkiin, se ei ole vain pieni lisä, vaan ratkaiseva tekijä asiakaskokemuksen laadussa. Musiikki luo viihtyvyyttä, lisää luottamusta ja suojaa asiakkaiden yksityisyyttä – kaikki se, mitä radio ei pysty tarjoamaan samalla tarkkuudella.

 

Saako Spotifyta soittaa apteekissa?

Nopea vastaus – Ei saa. Spotifyn käyttöehdot kieltävät palvelun käytön julkisissa tiloissa. Toistaaksesi musiikkia julkisessa tilassa tarvitset siis yrityskäyttöön lisensoidun musiikkipalvelun, kuten Feelmentin, sekä taustamusiikkiluvan. Taustamusiikkilupa hankitaan Musiikkiluvat.fi-verkkokaupasta.

 

 

 

Vinkit apteekin taustamusiikin valintaan

Apteekin taustamusiikissa kannattaa suosia rauhallista ja hyväntuulista musiikkia, joka luo asiakkaalle miellyttävän ja turvallisen tunnelman. Klassinen musiikki tuo arvokkuutta, ja tutut kappaleet saavat aikaan hyvän fiiliksen tutkitusti. Sanoitukset eivät ole ongelma, kun soittolistat on asiantuntijan laatimia juuri apteekkiin sopiviksi.

Äänenvoimakkuuteen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota: mitä enemmän asiakkaita apteekissa on, sitä korkeammalle musiikkia voi säätää, jotta se peittää keskustelut huomaamattomasti mutta ei häiritse. Musiikki kannattaa myös ajastaa vuorokaudenaikojen mukaan, jolloin se soittaa oikeaa tunnelmaa oikeaan aikaan.

Jos et ole varma, millainen musiikki toimii parhaiten, asiantuntijamme auttaa mielellään löytämään apteekkiinne täydelliset soittolistat. Ota rohkeasti yhteyttä ja anna musiikin tehdä asioinnista viihtyisämpää. 😊

 


 

Soittolistavinkit apteekeille Feelmentin musiikkikirjastosta

Feelmentin musiikkikirjastosta löydät valmiita soittolistoja, jotka on räätälöity juuri apteekkikäyttöön. Apteekki Acoustic tarjoaa rauhallista ja neutraalia akustista musiikkia sekä pianoa, kun taas Apteekki Pop & Soul sisältää hidastempoista, kevyttä pop- ja soul-musiikkia englanninkielellä laulettuna. Molemmat listat sopivat kaikenikäisille ja koko päivän soitettaviksi, luoden miellyttävän ja turvallisen ilmapiirin asiakkaille.

Jos haluat hieman energisempää mutta silti neutraalia tunnelmaa, Feel Good Soul tuo keskitempoista hyvän fiiliksen soulia koko päivän soitettavaksi. Lisäksi Modern Lounge tarjoaa instrumentaalista, modernia ja pehmeää lounge-musiikkia keskitempossa, täydentäen apteekin äänimaisemaa monipuolisesti.